Kaupungin harmauteen

Naurua ja iloa, satatuhatta kiloa. Paljon puhetta ja ihmisiä, mutta minne ne katosi kun lähdettiin? Palaan tähän maanpintaan taas, missä ihmiset on lähellä mutta kaukaisia. Palaan tähän maailmaani, missä läheiset ihmiset on kaukana. Palaan tähän elämääni, missä hetken saa pitää jotain arvokasta, mutta pian sen jo menettää. Jään tämän kaupungin harmauteen. Olen vankina oman mieleni pimeässä. Yritän nähdä kauemmas, mutta edes silmiä siristämällä en nää pidemmälle. En osaa muuttaa suuntaa, samoihin kuvioihin jään pyörimään.
Mihin uskallan luottaa, kun maailma ympärilläni muuttuu, mutta minä jään samaksi? Mistä voi ottaa tukea, jos kaikki lähellä liikkuu, mutta minä olen paikallani? Pääsenkö perille, jos menen eri tahtiin muiden kanssa? Jaksanko jatkaa matkaa, jos vierelläni ei kulje ketään? Osaanko kulkea oikeaa tietä, jos samaa matkaa kulkijat ei ohjaa? Pettääkö jalkani, jos kukaan ei rohkaise?
Olen jäänyt tämän elämäni varjoon, samaa rataa pyörimään. Samoihin ikuisiin kuvioihin, joissa suurin osa ihmisistä on kuin tuuli, joka ei osaa päättää mihin se on menossa.
Jään hiljaa vain olemaan, ja katson enkä nää. En tahdo jäädä ikuisesti nurkkaan istumaan ja apuu pyytämään. Jään tähän hiljaa olemaan, ja odottamaan koska nostat minut. Itse olen jo yrittänyt, mutta minä en pääse pois. Katsonut kun muut nauraa, ja nauran itsekin. Mut naurun jälkee jää vain tyhjä, oma elämä. Pää tyhjä, ja sydämessä reikä. Tyhjiä, mutta silti täynnä.
Oikaise minut, elämäni on vääntynyt. Kiertynyt väärään suuntaan, ja kasvukin on pysähtynyt. Jään odottamaan, että vapautat minut ja näytät mulle paikan. Paikan jossa on joskus lämmin, eikä aina olisi niin kylmä. Paikan jossa on parempi olla, tai ehkä annat vain voimaa. Avaat silmät ja sydämen, että jaksan tätä elämää. Kun mua joku joskus tarvitsee, niin ehkä jaksan auttaa. Ehkä annat mulle sydämen, jonka osaan aukaista. Ehkä olet antanut mulle elämän, josta osaan auttaa muita. Jos oma elämäni jää harmaaksi, anna minun auttaa muuttamaan toisten elämää värilliseksi.