sää

kävelit elämääni kuin vahingossa ja näit minussa alakuloisuuden ja hiljaisuuden. kysyit suoraan kuten mitä tahansa asiaa. se teki minuun vaikutuksen ja vastasin totuudenmukaisesti. hiljalleen kyselit enemmän ja kerroin sinulle kuin vanhalle ystävälle. en ole kenellekään tehnyt niin. tuntuu toisinaan kuin näkisit suoraan sisälleni jostain pienestä aukosta, josta kukaan muu ei ole uskaltanut katsoa. puhut minulle kipeistä asioista normaalien asioiden lomassa. miten teet sen? minulle ei ole kipeät asiat koskaan olleet normaaleja. miten uskallan puhua sinulle? siltikään... et tunne Jumalaa?