keskiviikko 1. elokuuta 2007

ihmettelen koko ajan.

ihmettelen taas. miten jollekin ihmiselle voi olla niin helppo puhua. ääneen. sanoilla. tiedän miten minun on helppo kirjoittaa. mutta puhua. miten se on mahdollista. tapahtuuko mulle vielä tälläistä? ilmeisesti.. puhun, ja pystyn sen jälkeen vielä elämään itseni kanssa. puhun, ilman että sydän on kurkussa tai hakkaa reijän pomppiessaan. mutta ilmeisesti tälläistä vielä tapahtuu.
ja se ketä se on kenelle puhun.. en olisi voinut kuvitellakaan että se ihminen löytyisi sieltä, mistä se löytyi.

Ps.139:14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti